Turun Lasipalvelun historia

Vuonna 1978, vapunpäivänä käynnistyi Turun Lasipalvelun matka yhdeksi talousalueensa monipuolisimmista toimijoista alallaan. Aluksi kolme henkeä työllistäneestää käsityöyrityksestä alkoi nopeasti kehittyä varteenotettava tekijä, joka mittavienkin projektien laadukkaalla läpiviennillä voitti puolelleen toimeksiantajiensa luottamuksen. Vaikka urakoiden koko kasvoi nopeasti, ei yritys koskaan unohtanut käden taidoista kasvaneita juuriaan. Samalla palveluasenteella yhä vielä kohdataan pienen mökin ikkunan korjaus kuin keskikaupungin vaativa julkisivu-urakkakin.

 

Uutta osaamista

Monet suuret julkisivuprojektit työllistivät yritystä siirryttäessä 80-luvulta 90-luvulle. Tällöin astuivat myös metallirakenteet mukaan osaamiskenttään. Teknisen vaatimustason kohotessa yritys vastasi haasteisiin hankkimalla vankkaa osaamista laajemminkin lasirakentamisen saralta. 2004 hankittu Schücon alumiinityöstökeskus täydensi lopullisesti siirtymisen alan kokonaistoimittajien joukkoon.

 

Käsityöverstaasta kymmenien ihmisten työllistäjäksi

Turun Lasipalvelu on siis toimintansa aikana kasvanut kolmen hengen käsityöverstaasta 20 henkeä työllistäväksi, vaativien kokonaisuuksien toimittajaksi. Luonteenomaista yrityksen jatkuvuutta korostavalle toiminnalle on nyt jo lähes 30 vuotta katkeamatta jatkunut päivystys.

Syksyllä 2009 Lasipalvelun perustajajäsenet siirtyivät hyvin ansaitulle eläkkeelle ja liiketoimintaa jatketaan tänään ansiokkaasti jo toisessa polvessa.

  • Suomen vahvimmat - Turun Lasipalvelu Oy
  • Abloy
  • Schuco
  • Luotettava kumppani
  • Turun lukko
  • Suomen Vahvimmat